Kiitos Salmalle tästä tunnustuksesta

Tunnustuksen saaneen pitää;

1. Kiittää tunnustuksen antajaa.
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta.
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään.

Ja sitten ne kahdeksan tunnustusta:

1. Olen naimisissa ja perheeseeni kuuluu yksi kappale miehiä  ja kaksi tytärtä.

2.  Askartelujen ja käsitöiden lisäksi tykkään "kuluttaa" Puijon metsää eli lenkkeillä. 

3.  Kortteja olen tehnyt jo tooosi pitkään, ainakin 20 vuotta.  

4.  Käsitöitä olen tehnyt...aina.  

5.  Innostuin skräppäämisestä vuonna 2007. Hups, siitäkin on kulunut aikaa. 

6. Herkuttelen viikottain (joskus useampanakin päivänä viikossa) suklaalla ja lempisuklaani on Fazerin tumma.

7. Hercule Poirot-elokuvat olen nähnyt lähemmäksi miljoona kertaa, mutta juonikuviot jaksavat viihdyttää edelleen.  

8.  Päivisin töissä tietokoneen ääressä. 

Tunnustuksen jaan kaikille blogissani vieraileville.